Työnohjaus

Työnohjaus on luottamuksellista, etukäteen sovittua, sopimukseen perustuvaa ja säännöllisin väliajoin työajalla toteutuvaa tavoitteellista oman työn tutkimista ja kehittämistä. Se tukee perustehtävää ja sillä on myös työsuojelullinen tavoite. 

Työnohjausta voidaan toteuttaa yksilöohjauksena, ryhmätyönohjauksena  tai yhteisön työnohjauksena.

Työnohjaus sopii henkilölle, joka haluaa löytää työhön liittyviin asioihin uusia näkökulmia ja haluaa kehittyä työssään, pohtia ja tutkia työtään yksin tai yhdessä toisten kanssa ja haluaa käsitellä hankalia työtilanteita.

Työnohjauksessa POHDITAAN, JAETAAN JA TUTKITAAN ohjattavien arkityötä, sen sujuvuutta ja häiriöitä.

Ohjattavien työkokemuksia jäsennetään TUNTEIDEN, AJATTELUN JA TOIMINTOJEN kokonaisuudesta käsin.

Työnohjauksen tavoitteena on SYVEMPI YMMÄRRYS RISTIRIIDOISTA JA ILMIÖISTÄ, joita ohjattavat arjen työssään kohtaavat ja jotka heitä kiinnostavat. 

Työnohjauksen yleisiä tavoitteita ovat ammattitaidon ja työmenetelmien hallinnan lisääminen, työhyvinvoinnin vahvistaminen, arvostavan ja kunnioittavan yhteistyön vahvistaminen, hallinnan tunteen vahvistaminen, esimiehen ja työntekijän roolin selkiyttäminen, johtajuuden tukeminen.

Työnohjaus voi syventää työtaitoja, auttaa kestämään emotionaalisesti rasittavia työtilanteita, auttaa pitämään työn elävänä, selkiyttää ja vahvistaa ammatti-identiteettiä,parantaa oman työn hallintaa ja vahvistaa työntekijän persoonallisuutta

Työnohjauksessa voidaan tarkastella asiakkaan tilannetta, sen työstämistä ja kohtaamisen tunnedynamiikkaa, työntekijän toimintaa työtilanteessa, työtilanteen tunneprosessia ja dynamiikkaa, työntekijän tunteita ja mielikuvia, paralleeliprosessia,  mutta myös organisaatiota, yhteiskuntaa ja kulttuuria.


Työnohjausta tulee arvioida säännöllisesti kiinteänä osana prosessia.